Mitä kuuluu?

Tänä aamuna se taas tapahtui. Kävin saman keskustelun kuin eilen aamulla, toissa aamuna, sitä edellisenä aamuna ja niin monena perättäisenä aamuna, että en osaa pitää niistä enää edes lukua. Keskustelu pysyy aamusta aamuun tismalleen samana. Papukaijani kysyy minulta: ”mitä kuuluu? ja minä vastaan, kiitos hyvää.

Nykyään osaan olla valppaana. Osaan kuunnella linnun esittämän kysymyksen ja vastata siihen kutakuinkin totuudenmukaisesti. Pari vuotta sitten lintu pääsi kuitenkin yllättämään minut. Kysymys oli sama, mutta vastailin niin kuin tuommoiseen kysymykseen useimmiten vastaamme – automaattisesti ja tarkemmin ajattelematta. Keskustelumme oli tällainen:

Lintu: Mitä kuuluu?
Minä: (hieman väsyneenä) ”Ihan jees”
Lintu: Mitä kuuluu?
Minä: Ihan jees
Lintu: Mitä kuuluu?
Minä: Ihan jees
Lintu: Mitä kuuluu?

papukaija

Pysähdyin hetkeksi. Olin kyllä kuullut kysymyksen, mutta en ollut kuunnellut sitä. Mietin, mitä minulta oli juuri kysytty ja mitä olin (automaattisesti ja hieman unenpöpperöisenä) vastannut. Pysähtyessäni miettimään, mitä minulle oikeasti kuului juuri sillä hetkellä, huomasin aamun olevan oikeastaan varsin mainio. Minullehan kuului siis aivan hyvää. 

Lintu oli hiljaa, aivan kuin se olisi odottanut vastaustani. Tämän pienen ajattelutauon jälkeen sanoin papukaijalleni reippaalla ja kuuluvalla äänellä: Kiitos hyvää!
Lintu reagoi muuttuneeseen vastaukseeni ja totesi selkeästi artikuloiden:
”Okei!” ja jatkoi sitten omia puuhastelujaan.

Tämä pieni keskustelu valpastutti minut havainnoimaan omia aamujani. Kun lintu toistaa aamusta aamuun tuon saman kysymyksen (mitä kuuluu?), minä kuulostelen aamun tunnelmaa ja huomaan, että enimmäkseen uuteen aamuun kuuluu ”ihan hyvää”. Voin siis vastata virkeälle lintuselle liiemmin valehtelematta ”kiitos hyvää”, juoda kupillisen kahvia ja voida vielä paremmin.

Jos joku kysyisi sinulta juuri nyt ”mitä kuuluu”, mitä vastaisit?